Mannavanukas

Huh huh, niin se vain on, että unohtuu tämä blogi aina pitkäksikin aikaa. Sori!

Nyt kuitenkin tulin buzzadorin ominaisuudessa kertomaan meidän perheessä testatusta tuotteesta. Kyseessä on Jogolinon Mannavanukas, joka on tarkoitettu yli 12-kuukautisille lapsosille. Meillä testailut aloitettiin jo pari viikkoa ennen tuota maagista rajaa, mutta varovaisesti, kun tuote kuitenkin sisältää ihan täysmaitoa eikä tuolloin lehmänmaito ollut vielä vakiintunut kaveri meidän tyttärellä.

Tuote on pakattu neljään 100 gramman purkkiin, mikä on ihan hyvä systeemi. Kerta-annos on sopiva, ei liian pieni eikä liian suuri. On myös todella, todella positiivista, että tuote säilyy huoneenlämmössä.

Täytyy sanoa, että aika nihkein mielin näitä kuitenkin tytölleni tarjoilin. Hampaidenpesun kanssa on nimittäin ollut sellaista vääntöä, etten haluaisi kuormittaa huonosti pestyjä hampaita sokerisin tuottein. (Muistanko muuten oikein, että hammaslääkäri sanoi, etteivät nuo pienet lapset saa reikiä pelkästä sokerista, vaan tarvitsevat siihen myös sen reikiintymisbakteerin, jonka voivat esim. vanhemmiltaan saada?)

Kuitenkin tyttö piti näistä ihan mahdottomasti ja testattu on myös isommilla, ala-astetta käyvillä lapsilla ja menestys oli melkoinen silläkin suunnalla. Meillä nämä jäävät satunnaisiksi herkuiksi ja esim. kipeän lapsen hemmoteluun, kun muut ruoat eivät maistu. Ehkä sitten, kun hampaidenpesu alkaa sujua, näitä voi syödä useamminkin.


Miten teillä suhtaudutaan lasten herkutteluun ja milloin herkkuja on alettu antaa? Meillä lapsi siis nyt reilun vuoden.

Sain tuotteet siis Buzzadorilta, josta voi lukea tarkemmin täältä.

Raskausarvet

Raskauden keskivaiheen jälkeen iloitsin vielä siitä, että masu ei ollut ottanut osumaa raskausarpien muodossa lainkaan. Järkytys olikin yllätyksen takia kaksinkertainen, kun loppuvaiheessa raskautta huomasin (peilin kautta, kuinkas muuten), että masun alapuolella olikin ihan järkyttävät arvet. Siis ihan kamalat. Kauhea sinipunainen ristikko vain kiersi mahaa, kuin mikäkin viemäriverkosto. Yäk. Se oikeasti masensi. En voinut kuvitellakaan, että menisin esimerkiksi bikineissä rannalle, vaikka mahan muuten saisikin timmimpään kuntoon (no, ei toivoa siitäkään). Sekin on jännä, että en minä katsoisi ja kauhistelisi, jos joku toinen olisi raskausarpisena rannalla, mutta että minä! Kaikkihan katsoisi!

Kokeilin sitten raskausarpia vaalentavaa voidetta tuloksetta. No, sen levittäminen silloin tällöin - aina muistaessaan- tuskin jeesaakaan. Olin jo luopunut toivosta... Mutta mitä huomasinkaan tänään? (Edelleen peilin kautta, ei tämän pömpön alle muuten näe..) Ne ovat vaalenneet!! Eivätkä vain hailakanliloiksi, vaan oikeasti vaalenneet. Jopa siis niin paljon, että ne bikinitkään eivät tunnu enää niin hirveältä vaihtoehdolta... Ainakaan, jos olisi superkuuma päivä, kokouikkari olisi varastettu ja olisin treenannut vatsani sellaiseen kuntoon, että Lopezkin olisi kade. Mielestäni tämä on kuitenkin pieni ihme, sillä olin varautunut siihen, että ne paistavat kuuhun asti mahastani aina.

Mutta sitten se maha... Minulla on aina ollut pömppö, mutta nyt sen mittakaava on jotain järkyttävää. Näytän edelleen siltä, että olisin raskaana. Se masentaa. Siis oma vikahan se on. Syön herkkuja koko ajan enkä juuri liiku (paitsi nyt olen aloittanut vaunuilun, mutta ketä se pieni kävelylenkki oikeasti laihduttaa? Ainakaan, jos se kävely kohdistuu kaupan jätskihyllylle...), joten turha kai sitä on valittaa. Olen yrittänyt karppausta, laihduinkin, mutta kun kyllästyin, lihoin takaisin. Yritin taas, mutta pienet sääntörikkomukset vaihtuivat isoiksi karkkipusseiksi, jäätelöiksi ja vaikka miksi. Ei onnistunut. Kumma juttu.

Miten te olette onnistuneet?

Täällä taas!

Hejssansaa!

Sori, kun blogi on jäänyt kuukausiksi telakalle, en tiedä itsekään, mitä oikein tapahtui :) Kai sitä vaan ne arkiset asiat vie mennessään. Pyykkejä olisi useammalle päivälle, keittiö pitäisi siivota, pitäisi imuroida ja sisustaa kämppää järkevämmäksi...

Vauva on nyt 10 kuukautta vanha ja ihana vesseli. Osaa kontata, istua, seistä ja kävellä tukea vasten ja vilkuttaa. Ja onpa tyttö jo sanonut 'äiti' ja monta kertaa! Suussa on ainakin viisi hammasta ja hymy mitä hurmaavin. Ihana pieni pullukka.

Muttamutta... Kukaan ei koskaan (ennen raskautta) ollut kertonut, miten - suoraan sanottuna - vittumaista on se, kun lapsi sairastaa. Olen itse ensinnäkin ihan älyttömän huono lähtemään lääkärille, saati sitten arvioimaan, milloin toisen sinne pitäisi mennä. Lapsi alkoi jo joulukuussa yskiä ja kierre loppui oikeastaan vasta helmikuussa (pari korvatulehdusta mahtui mukaan), kunnes alkoi nyt TAAS. En vaan kestä. Toinen yskii ja nenä vuotaa ja kaikki on vaikeaa. No, aika pirteähän tuo nyt on kuitenkin, mutta silti. Ei jaksaisi siellä lääkäreissä ravata, kun eivät ne oikein mitään osaa tehdä tai sanoa. Saako purkaa...? Puran kuitenkin: AAAAARRRRGGGGGHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH! Tulispa jo kesä, sitten varmaan saisi olla terveenäkin.

Nyt on kyllä aivan mahtikelit olleet ja olen saanut itseni rattaiden (jee, ollaan jo isoja, kun ei vaunutella vaan rattaillaan) kanssa jo pihalle ja pääsipä vauski jo kokeilemaan keinua. Hassua, miten tuon ikäinen tajusi jo itse ojentaa jalkoja vauhtia saadakseen.

Tiedättekö, mikä on ärsyttävää? Se kun anoppi (joka on nähnyt lasta ehkä 10 kertaa, vaikka asuu ehkä 5 kilometrin päässä) sanoo lasta aina miehen serkun näköiseksi. Yritän aina sanoa, että vauvakuvien perusteella tyttö muistuttaa ehkä MINUA, mikä olisi loogisempaakin. Mutta ei. Äh. Se ei edes suoraan sanottuna tunnu kohteliaisuudelta, että tyttö näyttäisi siltä serkulta, vaikka kaipa kaikki ovat vauvoina olleet ihan söpöjä.

Sitten pieni info: X-tran vaipat on ihan hirveitä! Tarpeeksi kun on pissaa, niin se päälikerros (siis lapsen ihoa vasten oleva) menee rikki ja sisältä valuu kaikki helvetin vanut pitkin reisiä.

No niin, oliko siinä tarpeeksi valitusta näin pitkän tauon jälkeen? Yritän jatkossa tulla moikkailemaan useammin, JOS tätä nyt enää kukaan löytää edes.

Hei, onko teillä muuten vauvakeinu pihalla? Mistä mahdoitte hankkia sellaisen?