On se ihmeellistä...

... nimttäin se, miten nopeasti vauveli voi oppia uusia juttuja, vaikka ensin tuntuu, ettei se mitään opi! Olen nyt joitakin päiviä harjoitellut vauvan kanssa mahalleen kääntymistä, mutta se onnistuu vain autettuna. Mahalla ollessaan tyttö kuitenkin osaa jo hienosti kannatella päätään pitkiäkin aikoja hermostumatta. Mutta nyt on vauski pari kertaa näyttänyt, miten hän osaa ihan ITSE kääntyä mahalta selälleen. Oma ihmelapseni :) Tietenkin nuo käännökset ovat johtuneet siitä, että jokainen raaja nyt on vahingossa sattunut olemaan juuri oikein yms., mutta SILTI. Vauski myös otti purulelun ja piti siitä kiinni ja tunki suuhunsa. Sekin tuntui uskomattomalta, kun eilen vauva ei syönyt vielä kuin tuttia ja käsiään.

Ai niin. Viime yönä vauva nukkui 11 tuntia putkeen!!

Tosi huono äiti

Minusta tuntuu, etten ole kovin kummoinen äiti. Teen kaiken ihan väärin ja ihan tiedostaen, mutta teen silti.

Esimerkiksi...

a) Kun kunnon äidit nousevat klo 7 lapsen herätessä, niin me syödään ja jatketaan aika usein vielä unia. Ei se rytmi näin kehity.

b) Sitten kun vihdoin nousemme, laitan lapsen leikkiatolle ja näytän hänelle jonkun aamupiirretyn Yle Areenalta. Tämän teen kyllä myös jumpatakseni lapsen niskoja, kun saan hänet katsomaan oikeaan suuntaan, mutta myös siksi, että saan juoda aamukahvin rauhassa.

c) En käytä kaikkea lapsen hereilläoloaikaa hänen kanssaan leikkimiseen. Joskus hän vain killottelee leikkimatolla ja tuijottelee leluja. Tästä tunnen syyllisyyttä.

d) Joskus annan korviketta vain siksi, että se on helpompaa. (Mutta jee, oltiin tässä kolme päivää putkeen pelkällä tissillä, olen niin ylpeä!!)

e) Joskus toivon, että lapsi nukahtaisi, vain jotta voin tehdä omia juttujani. Kuten katsoa Gossip Girliä netistä. Tämä on superkauheaa.

f) En nukuta häntä ulkona enkä ole muutamaan viikkoon käynyt edes vaunulenkillä. Tähän on tultava muutos, lupaan sen! Tiedostan, että vauveli tarvitsee raitista ilmaa. Onneksi saamattomuuteni ei ole vaikuttanut yöuniin tai päikkäreihin.

Kaikesta huolimatta rakastan lastani enemmän kuin mitään.

Esimerkiksi...

a) Kuvittelen mielessäni mitä kaikkea kauheaa voisi tapahtua ja miten parhaiten voisin missäkin tilanteessa suojella lastani. Näen kauhukuvia, että kaadumme portaissa tai että lapsi tukehtuu johonkin. Pelkään jatkuvasti, että menetän hänet.

b) Herkistyn, kun televisiossa näytetään mitä tahansa äiti-lapsi-suhteeseen liittyvää.

c) Joskus katselen häntä, kun hän nukkuu ja kyyneleet tulevat silmiini, kun on hän vain niin ihana.

d) Pelkään, että hänen kasvaessaan isoksi, hän ei pidäkään minusta.

e) Haluan hänelle vain parasta. Siksi haluan suojella häntä anopilta.

f) Vauva on saanut minut tajuamaan, että haluan ehkä toisenkin lapsen, vaikka synnytyksen aikana vannoin, että tämä jää ainoaksi. Vaikka tällainen rakkaus on pelottavaa, niin on se myös palkitsevaa.

Kirkuu kuin eläin

Nyt olisi hakusessa taas viisaampien vinkit. Mikä ihme on kyseessä, kun tyttö on nyt pitkään alkanut keskellä yötä (ja myös päikkärien aikaan joskus) kirkumaan tosi kimeää, ihan kuin kauhistunutta huutoa, mutta on selvästi unessa? Tutti rauhoittaa tilanteen, mutta jos se putoaa, alkaa kiljunta taas. Ei ole ehkä kaikkein kivoin herätys klo 4.30, kun yhtäkkiä viereisessä sängyssä alkaa sellainen konsertti, että luulisi, että viidakon apinat availee äänihuuliaan nähdessään petoeläimen. Tätä saattaa kestää kymmenenkin tutin uudelleenlaittoa, kunnes rauhoittuu. Ja tosiaan ei tämän prosessin aikana edes avaa silmiään.

Help me! Olisi kiva ymmärtää, mistä on kyse.

Taas pitää linkittää Paska äidin blogiin:

Paska äiti: Viisaat käyttää valjaita: Eilen oli aivan upea päivä. Mitään erityisen hienoa tai ihmeellistä ei tapahtunut, mutta oli ihanaa, kun arki luisti, tyttö oli hyvällä tuul...

Uusia juttuja

Nyt on mennyt hetki ilman postauksia, anteeksi. Jutun juurta ei ole juuri ollut.

Vauva kasvaa karmeeta vauhtia. Liki kahdeksankiloinen pötkylä kasvoi yhdessä yössä koosta 62 kokoon 68 sekä oppi imemään nytkin sijaan peukaloa. Nyt vauvan voi jo jättää leikkimatolle tai sänkyyn ja hän viihtyy ihan itsekseen. Hauskaa on tuijotella tietokoneella liikkuvia kuvioita lastenlaulujen säestämänä, vaikka tästä onkin vähän huono äiti -fiilikset. Eihän nyt herranjestas saisi mitään tietokonetta tuijotella tuossa iässä, tulee vielä ADHD-lapsi!

Suloisinta on aamusyöttöjen yhteydessä sängyssä ollessa, kun vauva vilkuilee nukkuvaa isäänsä ja hymyilee sydäntäsärkevän leveää hymyä ja isimies vetää vain zetaa... Tällöin pitää tönäistä iskää vähän, että antaa vähän hymyä takaisinkin pikkuneidille.

Tuo vauvan koko vähän ihmetyttää, siis kahden viikon takaisessa neuvolassa hän painoi 7,5 kiloa. Isoveljeni painoi samanikäisenä kilon vähemmän. Mites teidän lapset? Tuntuu, että tämä on jo puolen vuoden ikäisen vauvan kokoinen jötkäle.

And we're back...

... entisissä rytmeissä nimittäin. Nyt sitten vauva ihan onnellisesti nukkuu taas kahdeksan tunnin unia ja päivällä 3-4 tuntia päikkäreitä. Ja tämä muutos tapahtui yhtaikaa eli kun ensimmäisen kerran tauon jälkeen nukkui yöllä taas kahdeksan tuntia, niin nukkui seuraavana päivänä sitten myös pitkät päiväunet. Ei siis tarvitse tehdä niin kuin anoppi ehdotti: "Nyt teidän pitää alkaa pitämään sitä hereillä päivisin, että se nukkuu kunnon yöunet!" WTF. Needless to say, että katsoin parhaaksi pysyä hiljaa. Ei kun hei, kyllähän mä kysyin, että MITEN IHMEESSÄ pidät vauvaa hereillä???? "No, kyllä se onnistuu..." anoppiperkele hymyili. En edes halua tietää, miten on lapsiaan aikoinaan kasvattanut.

Mutta siis, selvästikin meidän neiti nukkuu paremmin päivälläkin, kun yöllä on tullut nukuttua hyvin. Tätä on nyt kolme päivää taas jatkunut ja tosi tarkasti samalla kaavalla koko vuorokausi.

Ai niin, milloin vauvat oppii nauramaan? Ihan kun meidän vauski kikattelisi välillä. Ihanan kuuloista :)

Häränpyllyä

Nyt olen ihan ihmeissäni. Neuvolan (ja rokotusten) jälkeen on tytön rytmi heittänyt ihan häränpyllyä. Olen saanut heittää toistaiseksi hyvästit kahdeksan tunnin yöunille ja kolmen tunnin päikkäreille. Sen sijaan olen saanut kuunnella kiljumista (siis oikeasti, koko tytön huutotapa on muuttunut) keskellä yötä, onneksi kuitenkin vain kerran yössä. Pitkien päikkäreiden sijaan sain kymmenen minuuttia kerrallaan useasti päivässä nukkuvan tytön. Olisi kiva tietää, että onkohan mahdollisesti kyse vielä jostain rokotuksen sivuoireista vai onko tämä nyt sitten tätä ihan oikeasti.

Tässä eräs ilta tyttö huusi monta tuntia (paitsi sylissä) ihan käsittämätöntä kiljumisitkua, jonka syytä emme yksinkertaisesti kyenneet paikallistamaan. Olin kuin puulla päähän lyöty. Liki kahdeksankiloista tyttöä on vaikea kantaa pitkiä aikoja sylissä tai edes rintarepussa. Ja sitten yhtäkkiä huuto loppui kuin seinään. Olisin laittanut tämän tutun iltahulinahuudon piikkiin, mutta koska huutotapa oli niin outo ja erilainen, epäilen kyseessä olleen jotain muuta.

Mitä ihmettä tässä talossa oikein tapahtuu???

Paskainen herätys

Tyttö kiljahteli aamulla siihen malliin, että nousin syöttövalmiina, mutta heti lähestyessäni tyttöä lehahti pinnasängystä sellaiset aromit vasten naamaani, ettei kyseessä voinut olla mikään muu kuin järjetön sinappisatsi vaipoissa. Komensin miehen auttamaan minua vain huomatakseni, että kakkelit olivat tulleet vaipoista läpi ja koko vasen reisi oli yöpuvusta ihan ruskea. Yöpukua pois otettaessa huomattiinkin, että paska oli valunut vaipoista jalkaa myöden oikein kauniisti. Tämä ei ole eka kerta, kun näin tapahtuu. Ostettuani kokeeksi Liberoita näin on käynyt aika usein, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun kyseessä oli kakka. Aiemmin läpi on tihkunut vain pissaa. Tyttömme on noin 7,5 kiloa painava ja Liberoiden pitäisi kestää kahdeksaan kiloon asti. Noh, jatkossa pitäydymme yhdeksään kiloon asti toimivissa Pampersin kolmosvaipoissa.

Eikä se ole helppoa muuallakaan. Lukekaapa tämä:

Paska äiti: Paskainen pyörremyrsky: "Taannoisen kammottavan aamuaivokuoleman ja passinhakureissun jälkimainingeissa kuvittelin saaneeni kertarysäykseltä kosmisen tasapainon yllä..."

Naisen homma?

Sitä vaan tässä mietin, että miten teillä muilla menee tai on mennyt lastenhoito vauvan ollessa tällainen pikkuinen tai miksei vähän isompikin? Oletteko te äidit ottaneet kaiken vastuullenne vai oletteko olleet tyytyväisiä miehen osallistumiseen?

Ymmärrän siis toki, että äiti kotona ollessaan hoitaa vauvaa, TIETYSTI. Mutta mites sitten, kun mies on vapaalla, niin onko silloinkin niin, että oletusarvoisesti äiti päivystää vauvan vieressä, kun mies käy tupakalla/on ystäviensä kanssa/remppaa autoa ym.?

Minua on jotenkin ruvennut niin kyrpimään koko homma. Alussa ärsytti tämä vastaava kuvio siksi, että vauva oli pieni ja tarvitsi niin paljon huomiota, että oma jaksaminen kärsi. Nyt kuitenkin ärsytys johtuu siitä, että pelkään ihan oikeasti, että mies missaa ihan sikana, koska ei tämä vauva-aika kauaa kestä. Ja toki minua myös ärsyttää se oletus, että mies vaan menee ja tulee, miten sattuu ja minun oletetaan olevan vauvan kanssa 24/7. Ja korostan, että totta kai haluankin olla (tai no, jos jossain välissä saisi syödä, niin olis ihan jees), mutta tuo automaattinen oletus kyrsittää ihan älyttömästi. Ja liiottelen nyt tuota miehen menemistä ja tulemista, kyse ei ole mistään kavereilla käymisistä/baarireissuista ym, vaan ihan tästä arjesta. Jotenkin olisi ihanaa, jos voisin vaikka tunnin verran siivota joskus ja mies olisi tytön kanssa tai jotain. Ja jos minä kaipaan siivoamista, niin hätä on kyllä suuri.

No, viisaana tyttönä yritin tästä miehelle jotain sanoa, niin voi apua sitä huutoa. Että pitäisikö hänen kökkiä sisällä tytön kanssa koko ajan? No, pitäisikö minun??? Kysynpähän vaan, koska, en ymmärrä. Voisin jauhaa tästä loputtomiin, mutta verisuonissa kiehuu, niin en viitsi.

Ja tiedän, että mies rakastaa tyttöä, kyse ei ole siitä. Mutta yrittäjänä hän on poissa paljon, joten mielestäni olisi kohtuullista, että hän omistautuisi tytölle kotona ollessaan. Toki hänkin tarvitsee omaa aikaa, mutta tuntuu, että pyydän suurtakin palvelusta, jos pyydän häntä olemaan tytön kanssa enempi. Mutta on myös hetkiä, jolloin tekee niin oma-aloitteisesti...

Huh, tajusiko kukaan, mitä yritin selittää? En kovin selkeäsanainen ollut, myönnän. Mutta onko kenelläkään mitään samantyyppistä kokemusta? Ja onko tälle mitään tehtävissä vai hyväksynkö vaan tilanteen...? Näen jo mielessäni, miten jossain sivulauseessa kerron miehelle, että joo tänään opittiin kävelemään/puhumaan/ryömimään sillä välin, kun sinä pidit puolen tunnin tupakkataukoa pihalla.

Selvennykseksi: suurimmat ongelmani siis ovat a) pelko siitä, että mies missaa nyt ja paljon ja b) hän pitää minua itsestäänselvänä lapsenvahtina.

Nothing to say

Nyt on kolmikuukautisneuvolassa käyty ja saatu vinkkejä siihen, miten neidin niskat saadaan taas oikenemaan. Ja voi että on tyttö oikea mörssäri. Yli seitsenkiloinen ja 62-senttinen... Huijui, mikä jööti.

Nyt on jotenkin asiat loppu. Ahdistaa vähän tämä jokapäiväinen postaus tai oikeastaan se, että olen aina ajastellut aamuksi kaikki postaukset. Ajattelinkin nyt sillä tavalla rauhoittaa tätä tilannetta, että postailen silloin kun on asiaa, oli se sitten aamulla, päivällä tai illalla, niin en ala ahdistumaan liikaa, koska haluan kuitenkin kirjoitella! Näin tämä ei muutu pakkopullaksi.

Tiedättekö muuten, mikä on paha haju? Vauvan töhnäinen kaulamakkara! Se haisee ihan raadolle. Neuvolasta kuulin, että jos haisee, niin se onkin ihan tulehdus ja Septidin+öljy on hoito siihen. Rasvat eivät kuulemma auta, kun on tulehdus päällä. Good to know.

Ai niin, saatiin kolmet rokotteet nyt neuvolasta ja oli neiti vähän kiukkunen ja kuumeinen illalla. Myös yöllä tahi aamuvarhaisella oikeastaan, kun herättiin, oli tosi lämpöinen. Kun saatiin eka rotarokote, niin neidillä oli paha olla monta päivää. Siinä kului suppoja. Kumpihan se olisi ollut pienempi paha... Rokote vai rokottamatta jättäminen...

Kuten huomaatte, tästä postauksesta puuttuu punainen lanka tyystin. Sen vielä sanon, että sekä pappi, joka tytön kastoi että neuvolantäti yrittävät painostaa menemään johonkin seurakunnan äitiryhmiin... En halua! Ei vaan ole minun juttuni, vaikka kehuja olenkin kuullut. Ahdistaa tuollainen "pakottaminen".

Katso mitä syöt

Raskaana ollessa saa neuvolasta mukaansa liudan ohjeistuksia oikeasta ruokavaliosta. Ei lakua, ei salmiakkia, ei kauheasti kahvia, ei alkoholia, ei sitä eikä tätä. No, sen kestää, koska tietää, ettei sitä kestä kuin yhdeksän kuukautta. Tai niinhän sitä luulisi.

Entäpä sitten, kun lapsi syntyy? Sitä luulee, että alkoholia lukuunottamatta on taas kaikki vapaata riistaa, mutta ensimmäisen ilmavaivojen täyttämän yön jälkeen tietää, ettei näin ole. Sitten sitä googlaillaan, että mistäs nyt ne vauskin vaivat voisivat johtua ja yhtäkkiä ruokavaliosta poistuu ruisleipä, kahvi, maitotuotteet, kaikki mistä nyt aamupalan voisi saada aikaiseksi. Myös suklaan saa heittää romukoppaan vain huomatakseen, ettei siitäkään luopuminen auta mitään.

Vähitellen sitä alkaa napsia juttuja takaisin ruokavalioonsa ajatellen, että ei ne vaivat nyt juuri tästä johdu ja sitten sitä jo tarrautuukin siihen ainoaan positiiviseen googleteltuun lauseeseen "joskus vauvojen ilmavaivoille ei ole mitään syytä". Niin se varmaan on minunkin vauvan kanssa. Ei hänen ilmavaivansa johdu siitä Tuplasta, suklaalevystä tai kolmesta ruisleivästä, joiden päällä oli puoli kiloa juustoa. Tai siitä aamuisesta pannullisesta kahvia. Ei tietenkään johdu.

Fuck off, mom!

Äitini luki internetin ihmeellisestä maailmasta, että kolmen kuukauden iässä vauva alkaa jo osoittaa tykkäämisen merkkejä, jos joku tyyppi on erityisen kiva. Tai vastaavasti inhoamisen merkkejä, jos ei pidä jostain kaverista...

Haluaisinkin nyt tietää (kun 3 kk lähestyy), että a) miten vauva tykkäämisen/inhoamisen ilmaisee ja b) onko kenellekään käynyt niin, että vauva inhoaisi äitiään?

Näen mielessäni, miten meidän neiti kehittää jonkun ilmiselvän dislike-toiminnon ja jollain sanattomilla (mutta kenties äänellisillä) elkeillä ilmoittaa minulle, että fuck off, mom/bitch/vapaavalintainensanatähän....

Se olisi aika kauheaa. Muutenkin koen, että neiti on aina innoissaan isänsä näkemisestä ja vaikka toki antaa hymyjä minullekin, niin ihan kuin iskä olisi jo nyt se good cop ja minä bad cop.

Onko siis mahdollista, että vauva jo pienestä pitäen vihaisi äitiään? Yritän kyllä olla kiltti ja mukava ja ruokinkin neitiä ihan säännöllisesti.

Äidille vai tyttärelle?

Tulipa mieleeni tuosta Satusiivet-mainoksesta, että minähän tosissaan liitin pikkuisen tyttömme kyseiseen kerhoon. Siis kirjakerhoon. Ilmoitin kohta kolme kuukautta täyttävän neidin kirjakerhoon. Mitä ihmettä? No, tässä taustalla oli selvä logiikka. Liittyessämme saimme kaksi kirjaa hintaan 4,90 e ja kaupan päällisiksi muovilautasen ja lusikan, joita niitäkään ei tyttö voi vielä hetkeen käyttää.

Mutta se logiikka: toinen kirjoista oli Pikkunallen vauvakirja. Sehän oli siis käytännössä minulle itselleni. Saan täyttää tytöstä kaikenlaista kivaa nippelitietoa sinne, liimailla kuvia ja muistella menneitä. How fun is that? Sitten isompana tyttö voi itsekin lueskella, mitä muori on sinne skriivaillut. Ja kyllähän hän kohta itsekin sitten niistä kirjoista innostuu, mitä sieltä tulee. Ja saahan niitä myös peruutella, ettei huusholli täyty kirjoista, joita kukaan ei edes avaa.

Mutta sitä vaan mietin, että miksen vain ostanut kaupasta jotain vauvakirjaa? Pitikö ihan liittyä kerhoon, että sen sai? No, jos jotain olen tässä äitiyden aikana huomannut, niin sen, että nettikaupat ovat taivaan lahja. Kenellä tässä nyt on aikaa lähteä kauppoihin juoksemaan, kun tavarat voi tilata kotiinsakin? Ja tästä pääsemmekin kysymykseen: miksen vain tilannut vauvakirjaa jostain kirjakaupasta? Ehkäpä vastaus on yhtä yksinkertainen kuin tämä postauskin: äidistä on kiva hiplailla kaikkia kirjoja, joita kotiin lähetellään. Ja eiköhän se vauskikin niistä joskus innostu. Ja jos ei innostu, niin aina niistä voi ottaa kuvan ja muistella, että tällaisia kirjoja oli silloin, kun sinä olit pieni...

Mutta tästäpä aasinsiltana aloin miettimään kaikkia kivoja vaatteita, erityisesti prinsessamekkoja sun muita epäkäytännöllisyyksiä. Halusinhan tytön, jotta hänen kanssaan voisi puuhastella kaikkea kivaa ja tyttömäistä. Tähän tietenkin kuuluu tytön pukeminen prinsessaksi. Mutta olenkin huomannut, että vihaan mekkoja (ja paitoja) tuon ikäisellä. Ne vain hilautuvat kainaloihin. Ei mitään järkeä. Silti niitä pitää ostella ja tärkein pointti on muistaa kuvata vauva söpö mekko päällään, jotta kuvia voi sitten myöhemmin katsella ja ihastella. Taas harrastus äidille.

Vauvakärryt from hell

Kuinka moni on joutunut käymään pikkuvauvan kanssa kaupassa? Käsi ylös nyt! Niin ajattelinkin. Ja tästä asiasta minulla onkin sananen sanottavana.

Ensinnäkin: voi jumalauta.

Äs-korttilaisina Prisma on ollut meille aina se paikka, jossa ostokset hoidamme kerran tai pari viikossa. Vauvan saavuttua talouteemme huomasimme Prismassa kuitenkin yhden erittäin huonon puolen. Ne perkeleen vauvakärryt. Siis ne istuimet. Tiedättekö jo, mistä puhun? Siis, miten helvetissä voi sellaisiin rimpuloihin istuttaa vastasyntyneen???? Meidän Prismassa tarjolla on kahdenlaisia istuimia, vihreitä ja mustia ja yhtä paskoja kummatkin. Lapsi on aivan liian istuvassa asennossa, pää sivulla retkottaen ja istuin on todella kova. Siis aivan karmivan näköistä pikkulapsen kiusaamista. Bonusta Prismalle kuitenkin siitä, että a) kärryt ovat ilmaisia ja b) niitä löytyy sekä kattotasanteelta että alakerrasta.

Noh, joskus eksymme kuitenkin Citymarketiin, jonka valikoimista tykkään joissain suhteessa enemmän (kuten esimerkiksi karkkihyllystä). Citymarketin vauvaistuimet ovat huomattavasti makaavammassa asennossa kuin Prisman ja vauvalla on selvästi parempi olla. Mutta voi perse, että meni viimeksi hermot, kun yritti löytää kärryjä. Sitten, kun ne viimein löytyivät jostain yläkerrasta, niin ne tietenkin vaativat sen peruspantin eikä silloin tietenkään ollut rahaa taskussa saati, että olisi voinut niitä kaivaa vauva sylissä. Aivan perseestä.

Olenkin havainnut, että lempparikauppani tässä suhteessa onkin S-market. Siellä istuimet ovat pehmustettuja, tarpeeksi makaavassa asennossa ja ilmaisia. Koska kauppa on pieni, niin kärryjä löytyy sieltä, mistä pitääkin. (Ja niitä on tarpeeksi!) Perfecto.

Näin asiat siis tällä kylällä, mites muualla?

Rytmikästä

Havaitsinpa juuri, että meidän neiti on alkanut löytää joitain rytmin poikasia arkeensa. Aika monta yötä on mennyt nyt kahdeksan tunnin unilla (koputan puuta niin, että tikatkin säikkyvät) ja tytskä on nukkunut silloin noin 23-07, syönyt ja nukkunut sitten vielä kolme tuntia. Tämän jälkeen syödään ja seurustellaan puolillepäivin, jolloin taas syödään ja unoset nukutaan noin 13-16. Iltahulinoihin en ole niin kiinnittänyt huomiota, mutta pitempiä päikkäreitä silloin ei minun nähdäkseni nukuta, vain noin puoli tuntia kerrallaan. Lähinnä kuitenkin vain pikkuisia uinahduksia, joista herätään sellaisella huudolla, että voi morjens. Erilaiset reissut esimerkiksi kauppaan sekoittavat pakkaa, mutta toisaalta ne pystyisi suunnittelemaan paremmin, jos ottaisi tytön rytmit huomioon paremmin. Mutta mitä silloin tekisi? Ottaisi kauppaan hereillä olevan lapsen, joka saattaa parkua hetkellä minä hyvänsä vai tuhlaa päivän ainoan hengähdyshetken siihen, että tyttö nukkuu Prisman kärryissä? (Ai perkele, niistä pitääkin kirjoittaa ihan oma postauksensa....!)

On oikeastaan kiva, että rytmiä jo löytyy ja on todella mainiota, jos nuo kahdeksan tunnin unet muuttuisivat pysyväksi kuvioksi. Nuo yhdet pitkät päikkärit ovat myös todella jees ja antavat minulle mahdollisuuden tehdä vähän omia juttujani. Mutta ehkä vielä illalle olisi kiva saada edes tunnin päikkärit vaikka sinne kello kahdeksan tietämille. Ehtisi hoitaa iltajututkin ripeämmin.

Mutta tietenkin riemu on ennenaikaista. Eikös tämän ikäisillä kakruilla rytmit heittele häränpyllyä vielä moneen kertaan? Ehkäpä ensi viikolla kiukkuan täällä tukka takussa ja silmänaluset mustana, kun neiti nukkuu tunnin yössä ja kuusi tuntia päivällä. Ehkäpä olisikin viisasta kirjoittaa jopa ylös, että miten tyttö on hereillä, valveilla tai syömässä. Voisi antaa jotain osviittaa itsellekin.

Miten teillä rytmitellään? Onko rytmiin mahdollista vaikuttaa itse?

Vasemmalle, kiitos!

I'm back!

Nyt on lomat lusittu ja takaisin vauva-arkeen ihan kotioloihin. Mökillä kiinnitin huomiota jo pitkään tiedossa olleeseen asiaan, nimittäin vauvan niskaan. Meidän neiti tuijottelee niska jäykkänä vain oikealle ja nyt vasemmalle katsominen näyttäisi aiheuttavan jo suurensuuria vaikeuksia. Aiemmin tyttö kyllä katsoi vasemmalle niin halutessaan, vaikka mieluiten suunta olikin oikealle. Nyt tilanne on kuitenkin jo huolestuttava, sillä tyttö vetää jopa raivarit sylissä, jos hänet asettelee niin, että joutuisi katsomaan vasuriin.

Mitä ihmettä tälle tilanteelle on tehtävissä?

Tyttö kyllä laitetaan makuulle aina niin, että kaikki virikkeet ovat vasemmalla, mutta ignooraa ne tyystin ja tuijottelee pinnasängyn reunoja. Jos väkisin yrittää asetella tyttöä vasempaan päin katsovaksi, niin huuto on aika karmaiseva. Kun nyt saisi likan katsomaan edes suoraan näin alkuun. Kohta niska on niin valmista kauraa, että tulokset ovat nähtävissä teininä, kun prinsessa muistuttaa lähinnä Notre Damen kelloa soittelevaa friikkiä kuin ryhdikästä nuorta neitiä.

Kohta on kolmekuukautisneuvola, jossa aion asiasta kysäistä, mutta onko jollain muulla ollut tätä samaa ongelmaa? Miten te sen hoiditte?

Pikku breikki

Vastahan minä aloitin bloggaamisen, mutta tarjoutui tilaisuus paeta arkea luonnon helmaan, joten palailen parin päivän päästä.

Älkäähän karatko!

Rintaraivarit

Haluaisiko joku oppineempi nyt valistaa minua?

Synnytyslaitoksella suurin ongelmani oli imetys. Vauva veti järkyttävät kilarit aina tissillä, kun ei kertaheitolla onnistunut missiossaan tyhjentää utareeni. Kotiin päästyämme tämä helpotti, mutta nyt ongelma on uusiutunut. Jo muutaman päivän vauva on huutanut äänensä käheäksi joutuessaan rintojeni läheisyyteen, vaikka nälkä on selkeästi ollut. Neiti on ulissut aivan järkyttävän raivon vallassa ja siitä on seurannut joko kaksi asiaa. A) olen turvautunut Nanniin ja tyttö on innokkaasti loiskutellut menemään pullosta ilman raivon hiventäkään tai B) olen antanut huutaa rinnalla ja yrittänyt ohjata tissiä suuhun ja tyttö vuorottelee raivoamisen ja tissin imemisen välillä. Siis keskeyttää välillä imemisen ja huutaa ja jatkaa sitten taas jonkin aikaa ja huutaa.

Tuntuu, että myös kovat pierut ovat olleet yhtäaikainen vaiva. Kieltäytyykö siis syömästä tisukkaa, koska äidinmaidossa on nyt jotain pieruja aiheuttavaa, vai mitämitä? Hjäpa mig!