Sitä vaan tässä mietin, että miten teillä muilla menee tai on mennyt lastenhoito vauvan ollessa tällainen pikkuinen tai miksei vähän isompikin? Oletteko te äidit ottaneet kaiken vastuullenne vai oletteko olleet tyytyväisiä miehen osallistumiseen?
Ymmärrän siis toki, että äiti kotona ollessaan hoitaa vauvaa, TIETYSTI. Mutta mites sitten, kun mies on vapaalla, niin onko silloinkin niin, että oletusarvoisesti äiti päivystää vauvan vieressä, kun mies käy tupakalla/on ystäviensä kanssa/remppaa autoa ym.?
Minua on jotenkin ruvennut niin kyrpimään koko homma. Alussa ärsytti tämä vastaava kuvio siksi, että vauva oli pieni ja tarvitsi niin paljon huomiota, että oma jaksaminen kärsi. Nyt kuitenkin ärsytys johtuu siitä, että pelkään ihan oikeasti, että mies missaa ihan sikana, koska ei tämä vauva-aika kauaa kestä. Ja toki minua myös ärsyttää se oletus, että mies vaan menee ja tulee, miten sattuu ja minun oletetaan olevan vauvan kanssa 24/7. Ja korostan, että totta kai haluankin olla (tai no, jos jossain välissä saisi syödä, niin olis ihan jees), mutta tuo automaattinen oletus kyrsittää ihan älyttömästi. Ja liiottelen nyt tuota miehen menemistä ja tulemista, kyse ei ole mistään kavereilla käymisistä/baarireissuista ym, vaan ihan tästä arjesta. Jotenkin olisi ihanaa, jos voisin vaikka tunnin verran siivota joskus ja mies olisi tytön kanssa tai jotain. Ja jos minä kaipaan siivoamista, niin hätä on kyllä suuri.
No, viisaana tyttönä yritin tästä miehelle jotain sanoa, niin voi apua sitä huutoa. Että pitäisikö hänen kökkiä sisällä tytön kanssa koko ajan? No, pitäisikö minun??? Kysynpähän vaan, koska, en ymmärrä. Voisin jauhaa tästä loputtomiin, mutta verisuonissa kiehuu, niin en viitsi.
Ja tiedän, että mies rakastaa tyttöä, kyse ei ole siitä. Mutta yrittäjänä hän on poissa paljon, joten mielestäni olisi kohtuullista, että hän omistautuisi tytölle kotona ollessaan. Toki hänkin tarvitsee omaa aikaa, mutta tuntuu, että pyydän suurtakin palvelusta, jos pyydän häntä olemaan tytön kanssa enempi. Mutta on myös hetkiä, jolloin tekee niin oma-aloitteisesti...
Huh, tajusiko kukaan, mitä yritin selittää? En kovin selkeäsanainen ollut, myönnän. Mutta onko kenelläkään mitään samantyyppistä kokemusta? Ja onko tälle mitään tehtävissä vai hyväksynkö vaan tilanteen...? Näen jo mielessäni, miten jossain sivulauseessa kerron miehelle, että joo tänään opittiin kävelemään/puhumaan/ryömimään sillä välin, kun sinä pidit puolen tunnin tupakkataukoa pihalla.
Selvennykseksi: suurimmat ongelmani siis ovat a) pelko siitä, että mies missaa nyt ja paljon ja b) hän pitää minua itsestäänselvänä lapsenvahtina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti