Kaksi kuukautta vanha tyttöni nukkui ensimmäistä kertaa kahdeksan tuntia putkeen yöllä tai ei ainakaan minua herättänyt aikaisemmin! Aivan mahtava tunne, vaikka ihan yhtä väsynyt olin herätessäni kuin ennenkin. Tuntuu, etten koskaan ole tyytyväinen.
Parasta kuitenkin oli, että tyttö ei herätessäänkään huutanut, kiljaisi vain minut hereille ja hymyili vain sen jälkeen. Mikään kiire ei ruokapöytään ollut. Epäilin jopa, että olin syöttänyt tytön yöllä, mutta en sitä vain väsymykseltäni muistanut, mutta supertäydet boobsit kertoivat toista tarinaa. Liivinsuojat olivat niin litskamärkinä, että jättivät märän läntin lakanalle, kun otin ne pois. Oikeasti, tätä ei voi keksiä omasta päästä.
Toivottavasti tätä jatkuisi. Otan sata kertaa mieluummin maitoa tihkuvat tisulit kuin aamuneljän syöttökerran. Yksi äitiyden ikävimmistä asioista on se, kun yöllä heräät niin, että silmien päällä on ikäänkuin kalvot ja tuntuu, etteivät ne lähde millään pois. Vauva huutaa ja itse istut sängyn laidalla ja yrität tajuta, mitä tapahtuu, kun huuto kuuluu kuin jostain kaukaisuudesta, vaikka se todellisuudessa tulee ihan vierestä. "Äiti tulee ihan kohta", soperrat ja yrität saada kädet toimimaan niin, että voit hieroa silmiltäsi kalvot pois ja yrittää saada itsesi toimimaan. Kun vihdoin saat vauvan rinnalle, pilkit unen ja valveen rajamailla ja hätkähtelet tasaisin väliajoin vain huomataksesi, että vauva on edelleen sylissäsi. Kun viimeisen kerran hätkähdät hereille, vauvakin on jo nukahtanut tissi suussaan. "Jes!", hihkut ja luulet pääseväsi nukkumaan. Yrität asettaa vauvan mahdollisimman varovaisesti takaisin sänkyynsä, mutta heti takaraivon osuttua patjaan - tapahtuipa se kuinka hellästi tahansa -, vauvan silmät kilahtavat auki ja tiedät, että edessä on piiiiiitkä yö.
Millaisia kokemuksia teillä on vauvan unenlahjoista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti