Liian pitkät unet?

Frendit on hyvä sarja ja siitä on hyvä soveltaa omaankin elämään. Kuka muistaa jakson, jossa Rachel oli juuri saanut lapsen eikä malttanut olla herättämättä tätä, koska tunsi ikävää tytärtään kohtaan, vaikka tämä nukkui ihan vieressä? "Se on minun lapseni. Kyllä minä saan sen herättää..." Niinpä. Tyttö huusi tuntitolkulla sen jälkeen. Kun lapsi nukkuu, anna sen siis nukkua.

Aika ison osan päivästä käytän siihen, että heijailen lasta uneen. "Nuku nyt." "Eikö uni maistu?" Usein odotan innolla, milloin lapsi nukahtaa, jotta pääsen itse syömään, pesemään pyykkiä, nukkumaan, mitä tahansa. Mutta mitä sitten, kun uni tulee? Ensin on mahtavaa, kun pääsee puuhaamaan omiaan, mutta mitä jos vauva nukkuukin "liian pitkään"? Viimeistään kolmen tunnin kohdalla tulee ihan mieletön ikävä lasta, vaikka hän tuhisee siinä ihan vieressä. Sitä ihan odottaa, että milloin hän herää. Tiedän siis tasan tarkkaan, miltä Frendien Rachelista tuntui. Sitten, kun kuulee ensiparkaisun, sitä jo kaappaa vauvan syliinsä. "Äitillä oli kauhea ikävä sinua." Tätä kestää hetken, kunnes  vauva haluaa ruokaa ja sitten taas mietitään, miten vauvan saisi nukahtamaan.

Ärsyttävimpiä unia ovat jo tässä postauksessa mainitsemani ns. haistavittu-unet, joiden aikana vauva rääkyy tasaisin väliajoin eikä näin anna äidin nukkua. Tavallisimpia unia ainakin meidän tytöllä ovat puolestaan sellaiset vartin torkut, joiden aikana ehtii hoitaa kaikki kiireisimmät asiat, muttei juuri muuta.

Vuorokauden parasta antia ovat pitkien päiväunien lisäksi ne hetket, kun tyttö on hereillä, kaikki on hyvin ja tyttö jaksaa hymyillä kaikelle onnettomalle, millä vanhemmat häntä keksivät viihdyttää. Tällöin hän usein on myös niin höveli, että sallii äidin syödä tai hoitaa muita asioita ja sitterissä tillottelu tai sängyssä loikoilu on tarpeeksi viihdyttävää jo itsessään. Tosin tällaisina hetkinä äidin tapaa usein vauvan naaman edestä hassuttelemasta, jotta saisi vaivan palkaksi mahdollisimman monta hymyä. Ei ne kotityöt niin hoidu.

Kauhulla kuitenkin odotan sitä, kun päivän unimäärä lyhentyy dramaattisesti. On tietysti hienoa, jos se tarkoittaa yöunien pidentymistä, mutta miten pystyn hoitamaan päivän asioita, jos lapsi haluaa seurustella koko ajan? Toki haluan seurustella hänen kanssaan ja on mahtavaa nähdä, miten hän jatkuvasti oppii uusia juttuja, mutta fakta on, että kotoa löytyy hommia, jotka pitää tehdä. Sitteri on todellakin mahtava keksintö. Siinä lapsi pystyy seuraamaan, mitä ympärillä tapahtuu, ja äiti pystyy laittamaan ruokaa. Aina sitterikään ei kuitenkaan kelpaa. Jännityksellä odotan, miten tilanne tästä kehittyy.

Onko ajatuksia aiheesta?