Tissitakiaisen vallassa

Imetyksestä voi olla montaa mieltä, jotkut eivät harkitsekaan muuta kuin täysimetystä, toiset eivät ole niin tarkkoja. Ennen synnytystä olin suunnitellut imettäväni, mutta tiesin, ettei se ole niin varmaa, että se onnistuu. En oikeastaan osannut edes kuvitella, millaista imettäminen olisi. Kai minä naiivisti kuvittelin ottavani rinnan esiin kymmeneksi minuutiksi joitakin kertoja päivässä. Kuinka vaikeaa se voisi olla?

Heti sairaalassa huomasin, että se voikin olla todella vaikeaa. Olin kateellinen naapuripedin naiselle, joka monen lapsen äitinä osasi homman suvereenisti. Itse kohtasin vaikeuksia. Niin kuin kerroin ensimmäisessä postauksessani, jo sairaalan henkilökunta sai homman tuntumaan ylitsepääsemättömän vaikealta. Osa heistä tsemppasi toki mahtavasti ja odotti vierellä varmistaen, että homma pelittää. Toiset taas suhtautuivat asiaan nihkeämmin. Itkin öisin epäonnistumistani, kun en osannutkaan ruokkia tytärtäni. En ollut osannut aavistakaan, että vaikeinta äitiydessä tuntui olevan imetys. Pelkäsin koko ajan hetkeä, jolloin vauva heräisi, sillä silloin joutuisin taas kohtaamaan tissiruokinnan haasteellisuuden.

Parina viimeisenä päivänä sairaalassa imetyskoordinaattori auttoi minua. Tyttäreni innottomuus imemään tissiä oli haaste hänellekin. Viimeisenä päivänä onnistuimme viimein rintakumin kanssa ja ahdistus rinnassani (noin kuvaannollisesti) helpotti hieman. Kivi vierähti harteiltani lopullisesti, kun kotiin päästyämme tyttö tajusikin homman nimen täysin. Tuntui, että minä osaan sittenkin jotain.

Annan edelleen hieman korviketta. En enää stressaa asiasta niin paljon, koska ehdin jo kuvitella, etten pystyisi rintaruokkimaan tytärtäni lainkaan. Sen rinnalla korviketilkka silloin tällöin ei vaikuta enää maailmaa kaatavalta. Yleensä lisäruokaa tarvitaan iltaisin, kun tyttö tankkaa niin usein, etteivät rinnat ehdi mukaan meininkeihin. Tiedän toki, että tämän sanotaan olevan itseään sabotoiva kierre, kun rinnat luulevat valmistavansa tarpeeksi maitoa, vaikka asia on päinvastoin. Mutta minkäs teet, kun vauva kiukuttelee tyhjällä rinnalla. Ja ennen kuin joku sanoo, että kyllä sieltä aina jotain tulee, niin ei piru vie tule. Kun tyhjältä rinnalta siirtää toiselle rinnalle, vauva on taas jonkin aikaa tyytyväinen. Annan kyllä yleensä kaiken, mitä tyttö sieltä vain saa tulemaan ja vasta lopuksi lisäruokaa.

Korvikkeen anto tuomitaan herkästi. "Äidinmaito on lapselle parasta!!!" Huomaan, että yritän nytkin kamalasti perustella ja puolustella, miksi tyttöni saa lisämaitoa. Yritän päästä siitä tavasta eroon. Haluan pystyä sanomaan ihan rohkeasti, että hei, juttu on nyt niin, että meidän perheessä voidaan paremmin, kun maitoa tulee muualtakin kuin tissistä. Sekä äiti ja vauva jaksavat ihan aikuisten oikeasti silloin paremmin. Vauva saa mahan täyteen ja äidin ei tarvitse stressata maitonsa riittävyydestä. Mutta kyllä se omatunto vaan silti aina vähän soimaa, kun Nan-purkkiin tartun. Ja pakko se on myös myöntää, että joskus se korvikkeen antaminen vaan tuntuu helpommalta ja nopeammalta vaihtoehdolta.

Alkuun tyttö oli tissillä jatkuvasti, mutta syy oli minussakin, kun tarjosin joka huutoon tissiä. Se oli virhe. Masuvaivat lisääntyivät ja itku sen myötä. Vihdoin äitini sai minut ymmärtämään, että kelloa on hyvä seurata, ennen kuin alkaa imettämään. Jos vauva on juuri syönyt, voi hyvillä mielin ajatella, ettei hän luultavasti huuda nälkää, vaan jotain ihan muuta. Tämän oivalluksen myötä elämä on helpottanut eikä se vauvakaan nyt huuda loputtomiin. Yleensä hän haikailee syliä tai taistelee unta vastaan. Silti imetysvastuu tuntuu joskus rasittavalta. Kauppaan lähtökin pitää ajoittaa niin, että tytön saa ruokittua juuri ennen. En ole vielä uskaltanut lähteä ex tempore jonnekin ja luottaa siihen, että imetys hoituu vaikka Prisman vauvanhoitohuoneessa. Onnistuuko se teiltä? Missä kaupoissa/kauppakeskuksissa on parhaat mahdollisuudet hoitaa imetys niin, ettei tissiä tarvitse vilautella kahvilassa?

En tuomitse julkista imetystä, mutta ihmettelen sitä. Imetys on toki maailman luonnollisin asia, mutta tissi on silti tissi. Mieleeni ei tulisi läväyttää tissiä ruokapöytään, kun läsnä olisi esimerkiksi mieheni kavereita. Se olisi enemmän kuin outoa. Imetän ihan normaalisti, jos kylässä on omia kavereita tai perheenjäseniä tai miehen naispuolisia sukulaisia. Miesvieraiden läsnäollessa häivyn muualle imettämään tai tartun korvikepulloon. That's just me.

Voisin puhua imetyksestä loputtomiin, mutta tässä tuli päällimmäisiä mietteitä.

Milloin ja missä sinä imetät? Mitä mieltä lisämaidosta?