Sit, baby, sit!

Tilasin sitterin jo ennen beibin syntymää, vaikkei se nyt tietenkään heti tullut tarpeeseen. Sitteri oikeastaan makasi käyttämättömänä aika pitkään. Kun vauva sitten alkoi seurustelemaan enemmän ja nukkumaan vähemmän, otin sitteriä vähitellen käyttöön. Suihkussa käynti onnistuu hienosti, kun juuri ruokitun vauvan laittaa sitteriin ja ottaa kylppäriin mukaan. Mitenkään erityisen innostunut sitterissä istuskeluun vauva ei kuitenkaan aluksi ollut.

Heijaustoiminto on siitä kätevä, että vauva on helppo heijailla rauhalliseksi sitterissä. Eräänä kauniina päivänä kävikin niin, että vauva torkahti heijailuun. Sitterin ohjeissa kiellettiin nukuttamasta vauvaa siihen, mutta syytä ei kerrottu. Koska vauva ei koskaan ollut osoittanut suurta mielenkiintoa sitterissä nukkumiseen, ajattelin, etteivät unet tule olemaan pitkät. Olin väärässä. Tyttö nukkui putkeen varmaan neljä tuntia. Arvostin hiljaisuutta ja rauhaa, mutta nukuttamiskielto mietitytti, joten googlailinpa itseni kaksplussan ja suomi24:n sivuille ottamaan selvää, miksei lasta saa nukuttaa sitterissä. (Mikä siinä muuten on, että löytää itsensä aina kaksplussan sivuilta, kun googlailee vauvaohjeita??)

Pääsyyksi selvisi selkäranka. Siis sitterissä on vauvan selän kannalta huono olla. Okei. Sitterissä olikin selkänoja vähän koholla, muttei sitä kuitenkaan istumiseksi voinut missään tapauksessa sanoa. Ja mitä sitten, jos vauva kuitenkin yönsä nukkuu sängyssään selkäranka suorana?

Pikkuhiljaa havaitsin, että vauveli nukahti yhä useammin ja useammin sitteriin. Omatunto kolkutteli, mutta jos vauvaa yritti siirtää sitteristä sänkyyn, alkoi huuto. Annoin siis nukkua sitterissä. Ajattelin, että tämä tästä vielä puuttui. Annan jo tuttia, tuttipullosta korviketta, käytän kestovaippojen sijaan kertiksiä ja nyt vielä nukutan lasta sitteristä. Bad mom, hello?! Himoitsin kuitenkin liikaa niitä hiljaisia hetkiä, joten lipsahtelin sitterissä nukuttamiseen jatkuvasti.

Nyt hogasin sattumalta, että sitterinhän saa ihan makuuasentoonkin. Omatuntoa kolkuttelee hieman vähemmän. Mutta nyt ei lapsi nautikaan sitteristä enää yhtä paljon. Pidän silti pääni. Sitterissä nukutan vain sen ollessa makuu-asennossa. Ei kai se enää voi olla niin paha? Siis okei, eihän se tietenkään jämerää patjaa korvaa, mutta silti. Kieltäydyn ottamasta vastaan enää yhtään huonon mutsin miinuspisteitä! Mutta tiedän, että voisin toimia viisaamminkin. Menen sieltä, mistä aita on matalin. Jos pidän lasta sylissä seisaalteni kymmentä minuuttia kauemmin, alkavat käteni ja selkäni väsyä. Tyttö on kuitenkin jo yli kuusikiloinen jötkäle. Kehdosta lapsi ei puolestaan näe maailmaa yhtä hyvin kuin sitteristä, joten siinä menee vauvelin hermot ennemmin kuin edes ehdin ajatella ruokaa. Rintareppua emme osaa vielä käyttää. Niinpä vauva makoilee sitterissä. Pystyn tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä, kirjoittamaan blogia, kun vauva on sitterissä. Pystyn rauhoittumaan, kun vauva sitteröi.

Asteikolla yhdestä kymmeneen, kuinka pahis olen? Käytetäänkö teillä sitteriä?