Ihana, kamala tutti

Tutti, tuo jumalainen keksintö. Miten joku pärjää vauvansa kanssa ilman sitä?

Synnytyssairaalassa viereisen sängyn nainen huomasi kateellisena, että meidän vauvalle oli annettu oma, vaaleanpunainen tutti, mutta hänen poikansa jäi ilman. Koska en vauvoista mitään tiennyt, en ajatellut sitä sen kummemmin. Olihan jo synnytysvalmennuksessa kerrottu, ettei tutti edes ole hyväksi. Nyt, kun kohta kolme kuukautta olen harjoitellut tätä äitinä oloa tytärparkani harjoituskappaleenani, olen kuitenkin todennut, että tutti on luojan luoma keksintö.

Vauva huutaa vuorokauden aikana.. no, paljon. Meillä ainakin kolme neljäsosaa noista huudoista tai alkavista huudoista huuhtoo pois tutti. En ymmärrä, miksi. En tiedä, miksi se on tyttärelleni niin tärkeä, mutta jos se kerran on, niin en sitä häneltä pois veisi, sanoivat hammashoitajat mitä tahansa. Toki minua hieman ärsyttää, ettei sairaalassa minulta edes kysytty ennen kuin hänelle tarjottiin tuttia ja tuttipulloa, mutta en myöskään tiedä, mitä tekisin ilman niitä. Tiedän vauvoja, jotka eivät suostu syömään tuttia ja, kun he huutavat, ei sitä huutoa lopeta mikään. Paitsi tietenkin, jos huudolle on selvä syy, kuten nälkä. Mutta ne selittämättömät huudot, jotka tutti taikoisi pois, jatkuvat niin kauan, kun vauva jaksaa huutaa.

Jos joku ihan tiedostaen on päättänyt olla antamatta lapselleen tuttia esimerkiksi kuultuaan hammashoitajan luennon synnytysvalmennuksessa, niin nostan hänelle harsoa. Totta kai, jos tutti on haitaksi jollain tavoin, on upeaa, jos joku viitsii kuunnella mieluummin tuntikausia huutoa, kun voisi tarjota tuttia lohdukkeeksi. Toisaalta taas, jääkö vauva silloin ilman kaipaamaansa? Kuka sitä tietää. Ehkä se on kenties äiti, joka jää ilman kaipaamaansa. Se tunne, kun tarjoaa vauvalle tuttia, ja tämä imaisee sen suuhunsa sellaisella voimalla, ettei ole epäilystäkään, etteikö juuri tämä ollut se syy, miksi itkettiin, on uskomaton. "Tiesin, mitä vauvani halusi." No joo, eiköhän se tutti ole tietenkin se ensimmäinen ratkaisu, jota tarjoan, kun vauva huutaa. Itse kuitenkin olen päättänyt olla stressaamatta pienistä. Meillä käytetään tutteja, jotka (kuulemma) ovat niitä parhaimpia ja toivon toki, ettei se lapsemme kehitystä häiritse. Uskon kuitenkin vahvasti, että niin moni lapsi on tuttia syönyt ilman traumoja, ettei tämä ole lipsumista pahimmasta päästä.

Tutti ei kuitenkaan aina tarjoa helpotusta. Jos vauva on juuri syönyt ja vaippa on kuiva, on pelottavaa, jos tutti ei kelpaa, sillä silloin liikutaan todella vaarallisilla vesillä. Meillä tällaiset huutohulinat alkavat yhdeksän aikaan illalla. Silloin ei kelpaa muu kuin syli. Mutta sekin on lohdullista, sillä niin kauan kuin äidin syli kelpaa, ollaan voiton puolella. Teini-ikä tulee sitten aikanaan.

Tutti saattaa olla myös kiusankappale. Meillä tietää vauvan nukahtaneen siitä, että tutti putoaa pois suusta eikä vauva huuda sen perään. Tätä voi kuitenkin edeltää ns. juoksutus, jolloin vauva sylkäisee tutin pois suustaan, huutaa (tai oikeastaan kiljaisee) meitä apuun, on hetken tyytyväinen, kunnes tekee sen taas. Tätä saattaa jatkua ties kuinka kauan. Varmisteleeko vauva, että olemme siinä? Vai varmisteleeko hän, että äiti harrastaa edes vähän liikuntaa päivän aikana? Ehkä vähän kumpaakin.

Syödäänkö teillä tuttia?